Aalto Management

Johtamisen opiskelijoiden ainejärjestö – Täällä sinua varten!

Aalto Managementin hallitus 2012 valittu

Kuten hyvin monessa muussakin pienemmässä ja isommassa pumpussa, myös Aalto Managementissa on valta vaihtunut. Vuoden 2011 hallituksen on aika kiittää kuluneesta vuodesta ja siirtää tehtävänsä eteenpäin.

Aalto Managementin toiminta on parina viime vuotena kehittynyt nousujohteisesti ja ensi vuoden hallituksessa toimintaa eteenpäin vie monta innokasta tekijää. Erityisen ilahduttavaa oli huomata, että entistä useampi kanditason opiskelija oli kiinnostunut hallituspaikoista. Ensi vuonna johtamisen opiskelijoista huolta pitävät seuraavat henkilöt:

Puheenjohtaja: Suvi Pitkänen (suvi.pitkanen@aalto.fi)
Varapuheenjohtaja: Tuulikki Peltonen
Talousvastaava: Taru Heikkinen
Viestintävastaavat: Iina Pietilä, Matias Alhanen
Opintovastaavat: Julius Hurri, Petra Airas
Yrityssuhdevastaavat: Aurora Hannula, Roosa Välimäki, Outi Päivinen
Tapahtumavastaava: Pauliina Hyytiä
Excu -vastaavat: Tuulikki Peltonen, Miina Tikkanen

Yhteydenotot sähköpostitse: management@kyweb.fi

Jäämme innolla odottamaan uuden hallituksen keksimiä kujeita ensi vuodelle ja toivotamme rutkasti tsemppiä matkaan!

AM’2011 hallitus kiittää, kumartaa ja poistuu takavasemmalle.

Rentouttavaa joulunaikaa kaikille!

Pikkujoulut after ski tunnelmissa 30.11.

Picture1
Pakene syksyn kylmää viimaa after skin lämpimään tunnelmaan!

Vedä siis pipo päähän, heitä hiihtohaalarit niskaan ja laskettele keskiviikkona 30.11. klo 18 KY:n Yläkertsille pikkujouluilemaan. Luvassa lämmittävää juomaa, maittavaa purtavaa ja hyvää seuraa – sekä mahdollisuus hakeutua huippupestiin AM2012 hallitukseen!

Lisäbonuksena christmas corner jouluisine virikkeineen. :)

“Tylsyydessään legendaarista.” – AM hallitus viime kokouksessaan

Henkilöstöarvioinneista kiinnostuneet, huomio! Excu Psyconille 24.11.

Oletko kiinnostunut rekrytoinneista ja henkilöarvioinneista? Kiinnostaako sinua nuorekas ja dynaaminen työympäristö työ- ja organisaatiopsykologian näköalapaikalla?

Psycon Oy on henkilöarviointeihin, strategiseen resursointiin ja johtamisen kehittämiseen erikoistunut konsulttiyhtiö. Nyt johtamisen ja sosiaalipsykologian opiskelijoilla on mahdollisuus tutustua Psyconiin paremmin osallistumalla 24.11. järjestettävälle yritysvierailulle. Tilaisuudessa esitellään yritystä, kerrotaan henkilöarvioinneista rekrytoinnin ja henkilöstön kehittämisen osana sekä henkilöarviointiassistenttien työstä. Tämän jälkeen sinulla on mahdollisuus tutustua uusittuihin tiloihin. Tarjolla on myös pientä syötävää ja virvokkeita.

Tule yritysvierailulle kuulemaan Psyconista lisää torstaina 24.11. klo 16-18. Psyconin toimipiste Helsingissä sijaitsee Kampissa osoitteessa Jaakonkatu 3 A.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan, ilmoittaudu sähköpostilla: management@kyweb.fi perjantaihin 18.11. mennessä. 15 ensimmäistä ilmoittautunutta pääsevät mukaan.

Tervetuloa!

Psycon Oy on henkilöarviointeihin, strategiseen resursointiin ja johtamisen kehittämiseen erikoistunut konsulttiyhtiö.Yhtenä pääliiketoiminta-alueena ovat rekrytoinnit ja
henkilöarvioinnit. Kaikki konsultit ovat koulutukseltaan käyttäytymistieteilijöitä. Henkilöarviointitiimissä työskentelee myös assistentteja, jotka opiskelevat pääaineenaan muun muassa kasvatustieteitä, psykologiaa, sosiaalipsykologiaa ja johtamista.

Excu Plan Suomi Säätiölle – Innovaatiot ja toiminnan kehittäminen kehitysyhteistyöjärjestön työssä

Tervetuloa tutustumaan kansainvälisen, lasten oikeuksia edistävän kehitysyhteistyöjärjestö Planin toimintaan tiistaina 15.11. klo 17.30-19. Vierailun aikana tutustutaan Planin toimintaan kolmen uuden toiminnan kehittämiseen liittyvän case-esimerkin avulla. Tilaisuutta emännöi Planin ohjelmakoordinaattori Niina Niemi ja vierailu järjestetään Planin tiloissa (Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki).

Plan Suomi on osa kansainvälistä Plania, joka on yksi maailman suurimmista, vanhimmista ja maantieteellisesti laajimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Planin työn välitön tavoite on lapsen oikeuksien toteutuminen sekä Suomessa että maailmalla.

Tervetuloa kuuntelemaan, kuinka kehitysyhteistyöjärjestö toimii ja innovoi!

Tapahtuma järjestetään yhdessä HEKO:n Business Partners -kerhon kanssa ja mukaan mahtuu 13 ensimmäisenä ilmoittautunutta opiskelijaa. Ilmoittautuminen viimeistään 12.11. osoitteeseen management@kyweb.fi.

Tervetuloa juhlimaan 100-vuotiasta Kauppakorkeakoulua johtamisen opiskelijoiden, alumnien ja henkilökunnan voimin!

kutsu 2

Johtamiskahvit keskiviikkona 2.11. klo 13.45-14.15

Tervetuloa johtamiskahveille keskiviikkona 2.11. klo 13.45-14.15! Paikka ja konsepti ovat samoja kuin aikaisemmin.

Kyseessä on siis erittäin vapaamuotoinen tilaisuus ja loistava mahdollisuus tavata laitoksen proffia ja henkilökuntaa luentojen ulkopuolella. Kahvipannu on kuumana johtamisen laitoksen tiloissa Arkadiassa (3.krs, kahvihuone) päivän toisen luentotauon aikana (klo 13.45-14.15). Paikalla on porukkaa laitokselta ja Aalto Managementin hallituksesta. Lisäksi toivomme runsasta osanottoa myös muiden opiskelijoiden puolelta, joten merkkaa aika siis kalenteriisi saman tien! Voit tulla paikalle vain hetkeksi ohi kulkiessasi, tai jäädä juttelemaan pidemmäksi ajaksi. Johtamiskahveja järjestetään noin kerran kuukaudessa.

Jos et ole aikaisemmin pyörähtänyt johtamiskahveilla, tee se ihmeessä nyt!

Urailta ravintola Glödissä

Syksyn urailta on nyt täällä! Varmista siis, että olet paikalla torstaina 6.10. klo 18 Ravintola Glödissä kun opiskelijat ja työelämän puurtajat kohtaavat.careerdevelopment-1

Tapahtuman konsepti on yksinkertainen; speed dating-periaatteella tapahtuva keskustelua yritysten edustajien ja opiskelijoiden välillä nauttien samalla herkullisesta 3 ruokalajin illallisesta. Ei tarvitse siis pelätä joutuvansa keskustelemaan samojen naamojen kanssa kiusallisen pitkän aikaa, vaan “keskusteluryhmiä” vaihdetaan illallisen aikana sopivissa väleissä ja pääsette juttelemaan eri yritysten edustajien kanssa.

Paikalle saapuu kaksi edustajaa Deloittelta (Asko Kauppinen, henkilöstö- ja muutoskonsultointi sekä Mikko Peltonen, liikkeenjohdon konsultointi) Trainer’s Houselta (Vesa Honkanen, toimitusjohtaja sekä Jonna Grönbärj, HR Consultant) ja Liikkeenjohdon konsultit ry:stä. (CMC sertifioidut konsultit Pekka Kurvinen, hallituksen varapuheenjohtaja sekä Pekka Kotiaho, hallituksen jäsen)

Mielenkiintoista porukkaa siis, ja tässäpä oiva tilaisuus ottaa puheeksi esimerkiksi harjoittelupaikat/kesätyöt ensi vuodelle. Opiskelijoita mukaan mahtuu noin 40, periaatteella nopeat syövät hitaat. Ilmoittautua voit vaikka heti lähettämällä viestiä osoitteeseen management@kyweb.fi

Tapahtuma kustantaa opiskelijalle vaivaiset 5 €, joka toimii nimellisenä maksuna. Ilmoittautumiset ovat siis SITOVIA.

Tässä vielä tärkeimmät asiat tiivistettynä:

Aika: 6.10. klo 18
Paikka: Ravintola Glöd, Korkeavuorenkatu 24, Helsinki
Osallistujat: n. 40 opiskelijaa, 3 yritystä (2 edustajaa/yritys)
Kustannus: 5€/opiskelija, maksu Aalto Managementin tilille (174530-72373)
Ilmoittautuminen: sähköpostitse osoitteeseen management@kyweb.fi
Konsepti: Speed dating -periaatteella tapahtuva keskustelu pienissä ryhmissä yritysten edustajien ja opiskelijoiden välillä. Yritysten edustajat ovat miettineet etukäteen mahdollisia keskustelunaiheita, mutta mahdollisuuksia opiskelijoiden omien kysymysten esittämiselle on varmasti. Keskustelun lomassa tarjoillaan 3 ruokalajin illallinen.

Tervetuloa!

Syksyn ensimmäiset johtamiskahvit 21.9. klo 13.45-14.15

Tervetuloa syksyn ensimmäisille johtamiskahveille keskiviikkona 21.9. klo 13.45-14.15. Tämä erittäin vapaamuotoinen tilaisuus järjestetään tuttuun tapaan johtamisen laitoksen tiloissa Arkadiassa (3.krs, kahvihuone). Paikalla on porukkaa laitokselta ja Aalto Managementin hallituksesta. Lisäksi toivomme runsasta osanottoa myös muiden opiskelijoiden puolelta, joten merkkaa aika siis kalenteriisi samantien! Voit tulla paikalle vain hetkeksi ohikulkiessasi, tai jäädä juttelemaan pidemmäksi ajaksi.

Tällä kertaa aikeissa on keskustella ainakin seuraavista:
• HSE100-juhlavuoteen liittyvä tapahuma/juhla, jonka opiskelijat ja johtamisen laitos järjestävät yhdessä syksyn aikana; tule paikalle ideoimaan!
• Kesän jälkeiset kuulumiset, mitä uutta? Uutta on ainakin uusi opintokoordinaattori Marja Elonheimo, tule paikalle niin tiedät minkälaiselle henkilölle jatkossa HOPSisi lähetät.
• Mikä tärkeintä, johtamiskahvit ovat loistava tilaisuus kysyä opintoihin liittyviä asioita!

Tervetuloa, sekä Aalto Managementin että laitoksen puolesta!kahvi_kahvikuppi_kah_97885b

AM’11/Jasmi

Syksyn Kick Off

Mitä: Syksyn Kick Off
Missä: Yläkertsillä (KY-talon 3. Kerroksen Iso puoli)
Milloin: Tiistaina 6.9. klo 18.00 alkaen
Kenelle: Johtamisen opiskelijoille (toki pääaineeseen katsomatta myös kaikki muut tulevaisuuden johtajat ovat tervetulleita joukkoomme… :) )

Aalto Managementin syksy potkaistaan käyntiin jenkkityyliin; tarjolla hodareita, cookieseja ja muita herkkuja rapakon takaa, kisailua mm. (mini)koriksen ja muiden lajien parissa sekä tietysti rentoa hengailua.

Tule viettämään iltaa kivassa seurassa ja tutustumaan
muihin johtamisen opiskelijoihin – etenkin sinä, uusi opiskelija!

Ilmoittautumisia otetaan mielellään vastaan osoitteessa management@kyweb.fi, niin osataan varata tarjoiluja oikea määrä. Samaan osoitteeseen voi laittaa myös mahdollisia kysymyksiä tapahtumaan, tai muuhun toimintaamme liittyen.

Tervetuloa!

Tapahtuma Facebookissa: http://www.facebook.com/event.php?eid=167546649988967

Dialogi – Uusi työ on täällä 12.5 klo 18!

n14965175404_1541

Torstaina 12.5. klo 18 KY:n Yläkertsin valtaa uusi työ ja uudet kujeet.

Aalto Management järjestää yhdessä Dialogi-projektin kanssa keskusteluillan Uudesta työstä. Illan aikana etsitään vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin; minkälaiseen työelämään me valmistumme ja voimmeko vielä vaikuttaa siihen?

Tule mukaan aktiiviseen keskusteluun mm. seuraavien henkilöiden kanssa:

Ulkoministeri Alexander Stubb
EVA, Matti Apunen
Wärtsilä Services, Christoph Vitzthum
SEK&Grey, Marco Mäkinen
UPM, Jussi Vanhanen
Accenture, Elina Piispanen
Aalto-yliopisto, Janne Tienari
Lue koko artikkeli »